torstai 29. tammikuuta 2015

Siemenet syyniin

Länsi-Uuudenmaan hyötyläiset kokoontuivat tammikuun viimeisenä sunnuntaina Tenholaan Ullan luo tutkimaan siemenluetteloita ja turisemaan vähän muutenkin. Aihe oli mitä ajankohtaisin: Nythän on juuri oikea aika kaivaa esiin aiemmilta ajoilta säästyneet pussinloput ja purkkeihin ja pussukoihin kerätyt omatuotantosiemenet. Tämän jälkeenhän yleensä todetaan, että yhtä ja toista on tarpeen tilata. Lisäksi on ihan pakko ottaa kokeiluun jotakin itselle uutta mielenkiintoista, jota Pähkylän luettelosta aina löytyy.


Esiin nousi kysymys vanhojen siementen itävyydestä. Mieliimme palautettiin se vanha hyvä konsti, idätyskoe. Jokunen siemen kostean talouspaperin sisään riittäväksi ajaksi kertoo, onko siemenistä vielä kylvettäviksi.
Siemenluetteloita joukolla selattaessa tuli vaihdetuksi koko joukko viljelykokemuksia. Korvan taakse kertyi runsaasti hyviä vinkkejä. Kokoontuminen yhteisen pöydän ääreen on tosi tehokas tapa saada tietoa, intoa ja inspiraatiota, ja sitä paitsi hyvin paljon hauskempaa kuin somekonstit. Vietimme kivan iltapäivän Ullan ihanien leipomusten äärellä ja talon upeita viherkasveja ihaillen. Lämmin kiitos Finbyhyn!

2 kommenttia:

  1. Oi jospa oisin saanut olla mukana... Minun täytyy valitettavan usein tyytyä vain someen, vaan on sekin tyhjää parempi :)

    VastaaPoista