perjantai 20. marraskuuta 2015

Sieniä pyykkikorista?

Sieniviljelyilta 16.11.2015

Marraskuisena maanantaina joukko sienistä innostuneita ja kiinnostuneita hyötyläisiä kokoontui kuuntelemaan Mari Korhosen kokemuksia sienten viljelystä. Sienisyksy on läntisellä Uudellamaalla ollut ennätysmäisen huono, vasta marraskuu suppilovahveroineen on tuonut vähän lohtua tuoreita metsäsieniä himoaville. Niinpä ajatus sienten viljelemisestä itse ei yhtäkkiä tunnukaan niin hassulta. Marin esitys alkoi lupaavalla otsikolla "Sieniä pyykkikorista". Ehkä tämä homma ei sittenkään ole niin lähellä muinaisia muistojani mikrobiologian harjoitustöistä, kuin olin luullut.

Nopea paluu maan pinnalle tapahtui, kun saimme kuvauksen sieniviljelyn alkuvaiheista, eli kasvavan rihmaston kehittämisestä itiöistä lähtien. Tässä vaiheessa puhtaus on enemmän kuin puoli ruokaa. Tarkoitus on saada aikaan kasvusto, jossa ei ole muuta kuin haluttua sientä. Steriilien olosuhteiden luominen kotikonstein vaatii jo aika tavalla panostusta. Onneksi nykyisin on saatavana valmiita ymppejä, eli kasvussa olevia rihmastoja, joista saa kasvatuksen käyntiin vähän vähemmällä kikkailulla.

Kotitarvekasvatukseen sopivat siitakkeet ja osterivinokkaat sekä meillä luonnovaraisinakin esiintyvät kuusilahokka, koivunkantosieni ja lakkakääpä.

Lakkakääpiä, allekirjoittaneen löytö lähimetsästä

Koivunkantosieniä Marin viljelykokeilusta


Nämä lahottajasienet tarvitsevat kasvualustaksi vain selluloosapitoista materiaalia, siis puuta, olkea tms. Herkkusienten kasvatus onkin sitten jo vaativampaa, ravinteita tarvitaan enemmän.

Sieniä voi viljellä ulkosalla pölkyissä. Tämä tapahtuu poraamalla tuoreisiin, sopivaa puulajia oleviin pölkkyihin reikiä. Reikiin lyödään sitten ymppitapit, eli puutapit, joissa sienirihmasto jo kasvaa. Näitä tappeja on saatavana nettikaupoista. Ymppiä on saatavana myös esimerkiksi sahajauhoon tehtynä aloitusviljelmänä, jota voi sitten istuttaa omaan kasvualustaan. Yllä olevassa kuvassa olevat koivunkantosienet on kasvatettu hakkeessa. Koe oli osa Turun ammattikorkeakoulun kehityshanketta. Kyseisen hankkeen raportti löytyy googlaamalla "Herkkuruokaa puusta" ja on ladattavissa ilmaiseksi.

Maaton ja puutonkin voi päästä itse viljeltyjen sienten makuun, saatavana nimittäin on (kuulemma jopa nimeltä mainitsemattoman hypermarketin puutarhaosastolta) myös valmiita viljelypusseja, eli muovipötkylöitä, joissa on kaikki tarvittava sisällä. Ei tarvita kuin sopivan lämpöinen paikka ja sopivasti kosteutta. Valmista pitäisi kuulemma tulla muutamassa viikossa. Tämäntyyppinen kotiviljely kiinnostanee kaupunkiviljelijöitä meilläkin.

Tietoa sieniviljelystä löytyy em. raportin lisäksi mm. seuraavilta nettisivuilta:
pohjoinenpermakulttuuri.wordpress.com
milkwood.net

Sieni-illan innoittamana tein löytöretken omalle kotipihalle, mielessä koivunkantosienten levittäminen nykyisten luonnollisten kasvupaikkojen ulkopuolellekin. Marraskuun lopun pihaluonnosta löytyi niin riemastuttavia näkyjä, etten malta olla laittamatta muutamaa kuvaa jutun jatkoksi. Meikäläiselle pienetkin silmänilot ovat hyötykasveja.
Lämpökompostorin sisällä kasvaa mustesieni?


Tammen juurella valmuska, malikka tms.

Pihdan alla keijukaisten sateenvarjoja (joku hiippo?)
Kultapiiskun tyngästä nousee ryhmä ihan pieniä sieniä, heiluvat vienosti tuulessa
Mari Korhoselle lämpimät kiitokset oivasta tietoillasta!

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Avoimet puutarhat 2015


Pienellä osallistuja joukolla osallistuivat Lännenhyötyläiset, tämän kesän Avoimet puutarhat tapahtumaan! Osa väestämme oli tehnyt omat reittisuunnitelmansa, niin myös minäkin perheeni kanssa, emmekä käyneet ihan samoissa paikoissa ydin porukan kanssa. Näissä kahdessa kohteessa kuitenkin törmäsimme:)



Nämä kolme ensimmäistä kuvaa ovat Suomen kaunein piha kilpailustakin tutusta puutarhasta, Villa Aurorasta. Kohde oli erittäin siisti ja kaunis pieni kaupunkipiha. Tyttäreni alkoikin heti vaatimaan meillekin sellaista pientä ja "ahdasta" puutarhaa, niin salaperäinen ja osin mystinenkin tunnelma puutarhassa vallitsi. Siellä oli huomioitu ihanasti myös perheen tyttäret, joiden mukaan oli rakennuksiakin kauniisti nimetty. Kokonaisuudessaan vierailu oli erittäin antava, eikä vähiten talon emännän Erikan ohjaaman kierroksen ansiosta. Puutarhasta sai enemmän irti, kun sen alueista ja kasveista kertoi itse omistaja.


Kaksi viimeistä kuvaa ovat Villa Magnoliasta, arboretumista Lohjan Karkalissa, joka oli nyt ensimmäistä kertaa avoimena yleisölle. Paikka vei jalat altani!! Huikea maisema Lohjanjärvelle ja valtavia istutusalueita leveän puron ympäristössä. Magnolioita, erikoisia pensaita ja puita ympäri maailman. erityisesti minua kosketti suuri neidonhiuspuu ja valtava pensasmagnolia. Neidonhiuspuu onkin jo hankittuna omaankin puutarhaan, pakkohan sitä on kokeilla;)


Upea päivä kokonaisuudessaan ja ilmakin oli suosiollinen, jopa helteinen! Ensi vuonna uusiksi, onhan nämä kohteet nähtävä uudelleen ja uudelleen.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Päivä Mustion Linnassa



Vietimme viime lauantaina ihanan päivän Mustion Linnassa, yhdessä hyötyläisten kanssa! Tässä linkki oman blogini postaukseen, käyhän lueskelemassa ja katselemassa kuvia ikimuistoisesta päivästämme!

http://mamas-garden.blogspot.fi/2015/05/ihana-mustion-linna.html



tiistai 28. huhtikuuta 2015

Puutarhavierailukohteita

Tässä erilaisia puutarhavierailukohteita. Jos haluat saada seuraa retkelle, yksi tapa on ilmoitella siitä täällä blogissa. Tämän otsikon alla voit myös kertoa vierailuistasi kommentoimalla.



PUUTARHAVISIITTIPANKKI




paikka
sijainti
yhteystiedot
yleistä

Avoimet Puutarhat
Ympäri Suomea
Visiittiä yksityispihaan voi kysellä muulloinkin, kuin virallisena päivänä!

Lohjan kirkkopuisto
Lohja
Harvinaisia puuvartisia, karttakopion saa kirkon eteisestä

Fruticetum
Lohjansaari
Hedelmälajipuutarha

Tammiston arboretum
Karjalohja
Puulajipuisto

Gardenia
Helsinki
Trooppinen kasvihuone. Ulkoistutuksissa pioneita, ruusuja, iriksiä yms

Vakka-Taimi
Ihode
Taimisto, suuret näytemaat, paljon erikoisuuksia

Raakkila
Vihti
Yksityispiha, perhoskasveja

Säderlångvik
Kemiö
Amos Andersonin kartano, omenatarha, kasvihuoneet, näköalapaikka

Sagalund
Kemiö
Ulkoilmamuseo ja puisto

Westersin puutarha
Kemiö
Hyötykasvitarha

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Helsinki
Kasvihuoneet ja puutarha

Kumpulan kasvitieteellinen puutarha
Helsinki
Kasveja ympäri maailmaa

Helsingin kaupungin talvipuutarha
Helsinki
Kasvihuone ja ruusutarha

Solhemin puutarha
Koski as.
Taimisto, metsäkasveja, -mattoja

Pukin puutarha
Perniö
Taimisto, pelargoneja, fuchsioita

Hongiston taimisto
Koski Tl
Taimisto, ruusuja, katajia

Mustilan arboretum
Elimäki
Arboretum, taimisto, viinitila

Annalan puutarha
Helsinki
Kursseja, erilaisia teemapuutarhoja

Maskun Rosarium sekä muita ruusutarhoja
Ympäri Suomea
Yksityispihoja, taimistoja, puistoja

Retkipaikka
Ympäri Suomea
Luontokohteita, retkipaikkoja yms

Mörönperän puutarha
Mikkeli
Villi yksityispiha

Helsingin puistot
Helsinki
Helsingin kaupungin puistot, mm. Roihuvuoren ”Pikku Japani”

Sapokan vesipuisto
Kotka
Vesiaiheita ym.

Hangon puutarhaviikko
Hanko
Puutarhatapahtuma Hangossa toukokuussa

Blomqvistin taimisto
Lepplax
Taimisto, hedelmäpuita, ruusuja ym.

Tommolan tila
Leivonmäki
Taimisto, hedelmäpuita, perennoja, ym. Suuret näytemaat

Oulujoen taimisto
Rova, Oulun lähellä
Taimisto, ruusuja, perennoja, ym. Nettisivuilta löytyy ruusujen tuoksugalleria.

Särkän perennataimisto
Raahe
Taimisto, perennoja, näytemaat ymym.



Gullön kartano
Raasepori
Narsissimetsä















maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kausi käyntiin

Mistä tietää, että kevät on tullut? Tänä vuonna terminen kevät alkoi huippuaikaisin, ja kasvukauden esitöitä, kuopsuttelua ja kaivelua on päässyt tekemään jo pitkään. Maa-artisokat piileskelivät roudattomassa maassa jo maaliskuun alussa, ja ylimäärät lähtivät meikäläiseltä jo ajat sitten ystävien iloksi/riesaksi. Omakasvatustaimet ovat monella jo hyvässä kasvuvauhdissa.
Taimi- ja puutarhamyymälöiden aukeaminen on monelle se viimeinen varmistus siitä, että kohta kasvukausi todella alkaa. Tämä tapahtui Fiskarissa 18.4. GardenShop Tahvoset avasi porttinsa asiakkaille ensimmäisen kerran tänä keväänä. Pensaiden ja puiden taimia oli jo esillä hyvä valikoima ja silmän ilona laatikoittain mitä ihanimpia orvokkeja. Hyötykasviyhdistyksen Länsi-Uudenmaan alajaosto ja Karjaanseudun puutarhaseura olivat paikalla kauden avauksen kunniaksi ja jakamassa tietoa yhdistysten toiminnasta. Vietimme mukavan päivän, juttuahan puutarhaihmisten kesken riittää vaikka miten pitkään.


Kotiin lähtiessä mukaani tarttui yksi Mikael, on kuulemma aika makee tyyppi....

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Teemana metsäpuutarha



Kokoonnuimme tänään sunnuntaina 1.3.2015 Sammatin koululle kuuntelemaan toiminnanjohtajamme Taina Laaksoharjun luentoa metsäpuutarhasta, tietysti hyötypuutarhan näkökulmasta (edible forest garden).
Väkeä saapui paikalle mukavasti reilut 30 ja luennon aikana ja sen jälkeenkin syntyi mielenkiintoista keskustelua! Parasta tällaisissa tilaisuuksissa aina onkin juuri se keskustelun syntyminen ja vuorovaikutteisuus luennoitsijan ja yleisön välillä! Paikalle oli kommenteista päätellen saapunut niin vasta-alkajia kuin jo vuosikausia puutarhoissaan puurtaneita konkareitakin:)


Taina käsitteli aihetta innostavasti ja hänellä oli kivasti antaa esimerkkejä kasveista, joita kannattaisi kunkin kokeilla omissa metsäpuutarhoissaan. Itselleni mieleen jäi erityisesti palsamiköynnös ja marjasinikuusama, joita aion kyllä jossakin vaiheessa istuttaa omalle pihalleni.

Myös villiyrtit kuuluvat syötävän metsäpuutarhan kasvistoon, omiin muistiinpanoihini kirjasin heti siankärsämön ja poimulehden! Varsinkin tiedot sienkärsämöstä ja sen käyttäminen kompostiherätteenä menee kyllä varmasti kokeiluun. Villiyrtit herättivät paljon keskustelua ja moni varoittelikin myös niiden mahdollisista haitallisista vaikutuksista. Tiedä mitä syöt ja kohtuus kaikessa, ovat tässäkin asiassa varmasti paikallaan!


En tehnyt luennon aikana mitään tarkkoja muistiinpanoja, joten tämän postauksen tiedollinen anti jää nyt laihaksi, mutta halukkaat löytävät varmasti lisätietoa yllä olevien linkkien kautta. Linkitän tähän myös oman postaukseni, jossa käsittelen syötävää metsäpuutarhaa, joululahjaksi saamaani kirjaa referoiden. Sinne pääset halutessa klikkaamalla tästä!

Iltapäivä oli kokonaisuudessaan mielestäni erittäin onnistunut! Juuri tällaisia tapaamisia saamme toivottavasti jatkossakin järjestettyä. Saimme monta lisää kiinnostunutta liittymään sähköpostilistallemme, jossa tiedotamme tulevista tapahtumista. Halutessasi sinäkin voit liittyä Hyötykasviyhdistyksen jäseneksi, helposti emoyhdistyksen kotisivujen kautta. Sitten laitat vain postia osoitteeseen luvnhyoty@gmail.com, niin pääset listalle ja sitä kautta mukaan paikalliseen toimintaamme!